keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Autoilua

Heissan!

Pitkästä aikaa, en olekkaan hetkeen taas käynytkään täällä. Niin paljon on ollut kaikenlaista. Tuli tuossa eilen haettuu "uusi" auto, vaihdoin siis viimein vanhan Nissanin pois ja sain tilalle Opelin <3.

Ajokokemuksena tästä 74 km:sta: tuo auto tuntuu x kertaa isommalta autolta kuin Nissanini, vaikka se nyt juuri olekkaan isompi verrattuna edelliseen, toki leveempi ja ihan vähän pidempi mutta... No ihan erilainen, tällä minun ihanalla Opel:llani on vain 80 tkm ajettu, ja hyvin pidetty, ei tupakoitu sisällä jajajaja, paljon on hyvää mutta myös miinusta. Mietin kun tuli tuo vaihto aiheelliseksi että keskuslukitus olisi ihan ehdoton, tuossa nyt sitä ei ollut, mut toisaalta, niin paljon yksin ajan ettei se nyt juuri ole mikään este. No ehkä sitten seuraavassa.

Väristä pidän, ajosta pidän, oikeastaan ihan kaikesta siinä. No mut joo, nyt laitan kuvat vielä tähän ja sitten pakko luovuttaa tältä iltaa. Mul on aamulla aikainen herätys ja lähden Helsinkiin koulutukseen heti aamusta, ja tuun sitten joskuskuskus takaisin. Palataan siis asiaan myöhemmin, mut tässä ne lupaamani kuvat:







keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Liikunta

Se on jälleen ollut keskiviikko, mikä tarkoittaa et mulla oli jumppapäivä, jeij!!! :) Ja tässä sitten teille uteliaimmille tuloksia:

VauhtiFeeniks 60 min

Kesto:54min20sec
Keskisyke: 147 (76%)
Maksimisyke: 175 (91%)
Minimisyke: 101 (52%)
Kcal: 426
Rasvan osuus kaloreista: 25%

Mut mut joo nyt tää menee lepäämään, pääkin tuppaa tässä alkaa viel kaikenlisäksi särkemään... :):):):)

Mut palataan asiaan jälleen ensi kerralla...

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä

Pitää päivittää ihanista saamistani korteista blogia, kiitos kaikille kortin lähettäneille, olette ihania!!!






torstai 14. helmikuuta 2013

Kuulumisia

Nyt vasta viimein koneelle pääsin, tämä ilta meni niin siivillä että huh huh... Tää viikko muutenkin ollut niin stressaava, että oksat pois.
Mieli tekisi kirjoittaa runoja, jotenkin tuli sellainen olo, mut pää vaan niin tyhjä, joten parempi jättää suosiolla ensi viikolle se.
Kirjeitä ja ihania ystävänpäivä kortteja on tullunna <3<3, kiitos siis niistä. Olen jo yhteen kirjeeseen saanutki vastailtua, vielä olisi vissiinkin 2 kirjeeseen vastaamatta, jää ainakin viikonlopulle jotain tekemistä, mikäli ehdin, se on aina mietintämyssyssä :), sen näkee sunnuntaina.
Jee, tänään muuten tulee duudsonit :), se on kyllä pakko katsoo.. Niin ihania perheitä & tarinoita. Ne on kyl niin sydämmellisiä ihmisiä, mitä siin lopussa aina tulee, niin aitoja ihmisiä <3
Ensi viikolla on sitten palkkaviikko, eli siis palkkojen laskua tiedossa, ainakin on ihan kivasti tekemistä, se on pääasia <3<3, pidän kovasti.
Mut nyt joo, telkkarin ääreen, tässä tän illan tunnelmat.

**Sanskuli**

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Liikunta

Heips

Voin sanoa et kunto on tullut alas ropisten, haluant t jakaa nyt kanssanne tämän tunteen mikä mulla on: morkkis et olen päästänyt itseni taas tähän tilanteeseen!!! Aloitin tästä tilanteesta viime keväänä ja tässä samassa tilanteessa olen myös tänään! No mut ei kait siinä jaarittelut auta, paree siirtyy vaan tekoihin :):):)

Mut tässä tietoja:

VauhtiFeeniks Crossing 13.2.2013
Kesto: 53min31sec
Keskisyke: 151 (78%)
Maksimisyke: 174 (90%)
Minimisyke: 118 (61%)
Kcal: 444 kcal
Rasvan osuus kaloreista: 23%

Verrataan aikaisempaan: 8.10.2012
Kesto: 1h15min
Keskisyke: 134 (69%)
Maksimisyke: 167 (87%)
Minimisyke: 97 (50%)
Kcal: 491 kcal
Rasvan osuus kaloreista: 32%

Etta näin, paska kunto, minkäs teet, ei auta ku vaan pyristellä eteenpäin. Mut nyt on niin puhki olo, et pitää kyllä vaan rentoutua! Palaamisiin, ps. jumpatkaa te paremmin, ettette joudu samaan tilanteeseen kuin minä.

**Sanskuli**

tiistai 12. helmikuuta 2013

Elämää

Heips,
pitkästä aikaa. En ole vaan kerennyt hetkeen tännekkään kirjoittelemaan. Olen laiskistunut tämän suhteen, liikaakin.
Huomenna olisi 1h vauhticrossing, mä tuun olemaan niin kuollut sen jälkeen. Kattoo nyt laitanko tuon sykemittarin päälle vaiko enkö, en tie kyl uskallanko.
Töissä on suhteellisen normaali viikko :), ei mitään hirveetä kiirettä, mut ei sitten myöskään tylsääkään.
Pää kyllä lyö niin tyhjää, kirjeitäkään en ole tänään jaksanut rustata ja huomenna / ylihuomenna ei ehdi ei sitten millänsäkkään, et viikonlopulle jää kaikki sitten, no toisaalta välillä näinkin, ollut niin monta päivää "kirjeettömiä" päiviä, joten ihan jees.
Mut nyt pitää alkaa miettimään nukkumaan menoa, adios amigos, ehkäpä jotain järkevää liikuntapäivitystä luvassa huomenna, ainakin tuntemuksia jos ei muuta. Palaamisiin, moi :)

**Sanskuli**

maanantai 4. helmikuuta 2013

Heissuliveissuli

Tänään tuli sellainen fiilinki, että mun täytyy päästä vähän askartelemaan.
Joten suoraan töistä suuntasin itseni ensin kissanhiekkaostoksille ja siitä sitten Tiimariin, kaikkea kivaa sieltä löytyikin mm. ystäväpäivä kortteihin, joiden valmistelu minulla on jokseenkin myöhässä (kuten aina). Mun piti lauantaina jo käydä, mutta ei vaan yksinkertaisesti kerennyt.
Vielä kortit ovat kesken kun ostin koristeluliimaa, niin se kestää kuivua vielä varmaan huomiseen, no... Sitten viimeistään teen nuo loppuun,
mutta tässä vähän keskeneräistä tuotosta, mm, ja popcornia <3


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Reseptiikkaa


Bataattisämpylät
n. 15 kappaletta

-300 g bataattia kuorittuna
-3 dl maitoa
-½ pussia kuivahiivaa
-1tl suolaa
-2rkl öljyä
-3dl kaurahiutaleita
-n.6dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Päälle:
-vettä
-kauraleseitä

1.Kuori ja kuutioi bataatti.
2.Keitä bataattikuutiot kiehuvassa vedessä kypsiksi.
3.Poista vesi&Soseuta ja anna jäähtyä huoneen lämpöiseksi.
4.Lämmitä maito 42 asteiseksi.
5.Sekoita kuivahiiva 1 dl vehnäjauhoja ja sekoita se maidon joukkoon.
6.Lisää suola ja öljy&sekoita myös bataattisose.
7.Lisää kaurahiutaleet ja loput jauhot vähitellen ja alusta hyvin vaivaten taikinaksi.
8.Kohota taikinaa liinan alla kaksinkertaiseksi noin 30 minuuttia.
9.Vaivaa taikinaa hetki ja jaa se 15 osaan ja pyörittele sämpylöiksi.
10.Anna niiden kohota peitettyinä noin 30 minuuttia.
11.Voitele vedellä ja ripottele pinnalle kauraleseitä.
12.Paista 225 asteisessa uunissa noin 12 min.