keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pääsiäine

Huomenna alkais sitten pääsiäisvapaat. Vielä töihin mennä yhdeksi päivää. Olisi kehityskeskustelukin huomenna 9.00. Hieman jännittää mitä siellä käydään läpi uuden eskmiehen kanssa. Mut sittenpähän se on ohitse sekin onneksi :):):) ihanaa.... ja pääsen kauppaan. Isälläkin olisi syndet 31.3. et lahja ostaa lauantaina viimeistään. Jeps mutta palataan. Alan pikkuhiljaa nukkumaan.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Runoilua

"Siipeään raahaten,
vahingoittanut sen,
joutuu laahaamaan,
rikkinäistä ruumistaan,
mikään ei voi enää
enempää satuttaa!"

**Sanskuli**

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Reseptiikkaa


Amerikkalainen juustokakku

Pohja:
n. 15 Digestive keksiä
75 g voita

Täyte:
600 g philadelphia tuorejuustoa
2,5 dl sokeria
3 kpl kananmunaa
200 ml kermaa
1 dl maissitärkkelystä
½ sitruunan kuori ja mehu

Ohje:
1. Murskaa Digestive keksit tehosekoittimessa tai hakkaa muovipussin sisällä.
2. Sekoita joukkoon sulatettu voi.
3. Painele keksipohja tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
4. Vatkaa kaikki täytteen ainekset yhteen tasaiseksi massaksi ja kaada vuokaan pohjan päälle.
5. Paista kakkua 170 asteisen uunin alatasolla n. 1h.
6. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen tarjoilua. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.

Voit tarjoilla mansikkapyreen kera:
1.Soseuta mansikat tehosekoittimella, lisää sokeria&sitruunan kuorta.

Leipominen

Hihi, eilen hain tällaisen kirjan postista, ja pääsen toteuttamaan ehkä niitä pian :