sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Reseptiikkaa


Amerikkalaiset muffinssit

-1dl maitoa
-4dl vehnäjauhoja
-1dl tummaa kaakaojauhetta
-100 g taloussuklaata
-0,5 tl suolaa
-2 tl leivinjauhetta
-2 tl vaniljasokeria
-2,5 dl sokeria
-100 g voita
-2 kpl kananmunia

OHJE:
1.Sekoita pehmeä voi, sokeri.
2.Lisää joukkoon kananmunat & maito.
3.Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa, jonka jälkeen lisää ne taikinaan siivilän läpi hiljalleen.
4.Viimeisenä lisää paloiteltu suklaa ja sekoita kevyesti.
5.Jaa taikina tasaisesti muffini vuokiin kahden ruokalusikan kanssa.
6.Paista muffinsseja 200 asteessa 17-21 minuuttia (ovat kypsiä kun taikinaa ei jää hammastikkuun, kokeile uudelleen jos osuu suklaapalaan).


torstai 27. joulukuuta 2012

Kuomasein

Jee, Prismassa oli vielä viimeiset 38 kokoa olevat Kuomat!!! <3 Sain ne sain ne sain ne! Nyt kelpaa ulkona tallustella säässä kuin säässä :


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Sisustus

Joo, se oli oikeastaan samoin tein kun ovesta pääsin takaisin kotiin, niin sisustaminen pääsi valloilleen, tottakai kuvasin saamiani ihanaisia lahjoja <3, mut sitten piti myös päästä laittamaan ne paikoilleen, tässä työni tulokset joista olen hyvin hyvin hyvin iloinen, sai kämppäni jälleen hieman uutta ilmettä :), piristää aika ajoin aina kummasti, vaikka pitäis vissiin jossain vaiheessa siirtyy uusiin huonekaluihinkin, mm. makuuhuoneeseen haluisin erilaiset kaapit kuin mitä siel on tällä hetkellä, ja aion tässä joulun jälkeen sijoittaa leipomiseen. Ostan sellaisen sika kivan vatkauskoneen <3, sit alkaa torttua jos jonkinmoista syntymään. Mut joo, lataan ne kuvat ja sitten jatkan illan viettoo, koetan rentoutuu kun kuitenkin on nuo välipäivät kaikki duunia, valitettavasti, vaikka tää lomailu alkoi juuri maistumaan. Moips.



Kilttinä ollut











lauantai 22. joulukuuta 2012

Reseptiikkaa

Sveitsiläinen porkkanakakku

Pohja:
-4 porkkanaa
-1 sitruunan raastettu kuori
-3rkl sitruunan mehua
-5 kananmunaa
-2 rkl kylmää vettä
-1 dl sokeria
-2 rkl vaniljasokeria
-ripaus suolaa
-1 tl kanelia
-300g mantelijauhetta
-2/3 dl vehnäjauhoja
-1/3 dl perunajauhoja
-1 tl leivinjauhetta
-voita vuoan voiteluun

Kuorrutus:
-2dl tomusokeria
-1 valkuainen
-1-2 tl vettä

Koristelu:

Maun mukaan, tai ohjeessa oli marsipaaniporkkanoita <3

1. Kuori ja raasta porkkanat.
2. Sekoita porkkanaraasteeseen sitruunan kuori, sekä mehu (3rkl).
3. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset.
4. Lisää valkuaisten joukkoon kylmä vesi ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
5. Lisää sokeri, vaniljasokeri, suola ja kaneli vähitellen samalla vatkaten.
6. Sekoita tämän jälkeen keltuaiset yksi kerrallaan.
7. Sekoita porkkanaraaste seuraavaksi vähitellen myös taikinaan.
8. Sekoita keskenään vehnäjauhot, perunajauhot, leivinjauhe.
9. Jonka jälkeen lisää ne myös taikinaan varovaisesti.
10. Voitele irtopohjavuoan reunat ja laita pohjalle leivinpaperi.
11. Kaada taikina vuokaan.
12. Laita piirakka uuniin 50 minuutiksi, 175 asteessa.
13. Anna kakun jäähtyä, jonka jälkeen irroita se vuoasta.

Kuorrutus:
-Vatkaa valkuaisten rakenne rikki haarukalla.
-Sekoita joukkoon tomusokeri, lisää joukkoon tarvittaessa vettä.
-Levitä kuorrutus tasaisesti kakun päälle.

Vinkki:
Mielestäni ohjeessa oli hieman liian vähän tuota kuorrutusta, joten voit tehdä sen 3 dl tomusokeria varmuudeksi.


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Sisustaminen

Heissan!

Sain sittenkin tänään aikaiseksi lähtee "vähän" kaupustelemaan, piti vielä jotain pientä jouluksi ostella :), ja toki nuo Anttilan osta 50 e ja saat 10 e alen polttivat laukussa mukana duunissa ja tottakai mie jotain löysin myös itsellenikin, olen jo pitkään meinaan himoinnut (kuvassa alla) muumi lasinalusia ja NYT sain ne. Sitten olen myös miettinyt että nuo nevöhööd tuikkukipot vaihdan Iittalan KIVI tuikkukippoihin, ostin nyt tuollaiset perus harmaat, mut varmaankin viel meinaan pinkit 2 kpl hankkia, tai sitten beiget (niistäkin kuva tuossa alla).. Mut joo, tässä sitten kuvausta:



torstai 6. joulukuuta 2012

Rakkaudella Ukille

Kun pois sä lähdit,
oli päivä valkoinen,
kai sä olit onnellinen.
Sanoit hyvästit rakkaille,
lähdit lepoon ikuiseen.
Paljon muutoksia hetkessä koit,
lähteehän ne vahvimmatkin pois.
Tukenasi oli monet rakkaat,
rakastamasta me emme KOSKAAN lakkaa.

Kauniita unia Ukki kulta, sydämestä et lähde sä pois multa!

**Sanskuli**

tiistai 4. joulukuuta 2012

Harrastukset

Yritän tässä kovasti kerätä uudelleen mielenkiintoa lukemiseen, siksi meninkin tilaamaan kaksi uutta kirjaa, koetan kovasti päästä noista teiniromantiikka kirjoista eroon ja etsiä hieman "aikuisempaa" luettavaa, tässä ainakin kaksi suomalaista kirjailijaa ja toivottavasti kivat teokset <3, katsotaan miten käy, voisi varmaankin jonkunlaisen arvostelun jossain vaiheessa kirjoittaa :D, sitten kun saan lukutoukan esille. Mutta että tälläset kävin postista hakemassa (samalla kun vein rakkaalle ystävälle lahjan postiin):


Sisustus

Sain hyvän idean ihanalta ystävältäni <3, löysin viime vuotiset jouluvalot, tollaset kai perus kirkkaan ledit, punaisissa sydämissä (mitä ei kyllä erota) ja pistin ne tuollaiseen "kulhoon" tuli ihan kivat itseasiassa:


maanantai 3. joulukuuta 2012

Sisustus

Oi, että löysin tänään kivannäköiset pöytätabletit <3, piti heti laittaa puhtaan pöytäliinan kanssa <3:

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Reseptiikkaa


Teki mieli tehdä jotain hyviä keksejä, joten löysin nämä Hellapoliisin sivuilta:
http://www.hellapoliisi.fi/leivonnaiset/pikkuleivat/1751-lusikkaleivat
Lusikkaleivät

-200 g Pirkan meijerivoita
-1 1/2 dl Siro erittäin hieno sokeria
-2 tl vaniljasokeria
-1 tl kardemummaa
-4 dl vehnäjauhoja
-1 tl ruokasoodaa
Väliin:
-n. 1/2 dl vadelmamarmeladia
Pinnalle:
-Dan Sukkerin Siro erikoishienoa sokeria

1.Sulata voi kattilassa, hiljalleen teholla 3.
2.Lisää joukkoon sokeri, jäähdytä seos.
3.Lisää voi-sokeriseokseen keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita tasaiseksi.
4.Nosta astia jääkaappiin 2-3 tunniksi.
5.Painele taikinaa teelusikan lusikkapesään ja irroita pikkuleipä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
6.Paista 175 asteisessa uunissa n. 12 minuuttia.
7.Jaa pikkuleivät kahteen osaan ja levitä toiselle puoliskolle vadelmamarmeladia.
8.Nosta toinen puolikas päälle ja kierittele pikkuleivät Siro erikoishienossa sokerissa.


Sisustus

Noniin, sain jopa itse koottua ko. hökötyksen <3
ja vähän sitten nätteyttä siihen mukaan:


Sunnuntai ja talvi

Hei vaan hei!

Jos sitä jälleen jotain päivityksen tapaista ainakin "yrittäisi" rustata.

Se olisi viikonloppu taas ollut ja mennyt :( ja eiku maanantaina taas töitä pukkaa. Torstaina olisi sitten vapaapäivä :), ohjelmaa on onneksi sille päivälle ettei ihan mene vaan kotona möllötellessä. Ainoo vaan että alkuviikosta pitäis käydä lääkärissä, tuo minun korva on niin huonossa kuosissa. Kipeä ja inhottava olla kokoajan.

Tänään ajattelin et jos vaikka saisin ostamani laatikoston kotona koottua ja jos viel menisi ukkia katsomaan vanhempieni kanssa. Ainiin joo ja kaupassakin täytyy jotain käydä ostamassa, et saa sitten huomenna laittaa ruokaa ihan kotosalla ja muutenkin et on duuniin evästystä ottaa myös mukaan.

Lunta joo muuten tuli pikkasen tuossa perjantaina <3 voi herttinen sentään! Ja nytkin näyttää viel jotakin sen tapaista tupruttelevan tuolta taivaalta. Toivon vaan ettei maanantaina olisi ihan kamala ilma ajaa duuniin! Niin joo ja pitäis maanantaina vielä jumppaankin osaa ajella. En tie sitten kävisinkö maanantaina vai tiistaina sitten hakemassa pakettini postista, neljän aikaan sinne kuitenkaan ei oo mitään järkee mennä koska siellä on kaikki silloin noutamassa niit pukettejaan, et jos vähän ennen sulkemista vasta sinne menisi niin uskosin, että se olisi kaikkein paras vaihtoehto!

Jeppis peppis, ei kait tässä kummempaa. Täytyy illalla laittaa kuvaa sitten kokoamastani laatikostosta, jos se nyt ei aivan pipariksi mene x), mun taidoista kun ei koskaan voi täysin mennä takuuseen x) voi onnistuu tai olla onnistumatta :):).. Mut palataan astialle, moi!

**Sanskuli**